Hypätään sen kohdan ylitse, kuinka valitan olevani huono bloggaaja, kuinka on ollut kiire, kuinka on olllut asiaa mutta en ole osannut purkaa sitä, kuinka asioita on tapahtunut (kuitenkaan paljastamatta tarkemmin mitä on tapahtunut) kuinka aikuiselämän realiteetit stressaavat jne.

Tällähetkellä meillä ei pidetä mattoja (ne pysyvät pitämättäkin tuossa pinossa heh heh öö) osa tavaroista on jo kolmatta viikkoa pahvilaatikoissa, hukassa ovat ainakin kamera ja imurin pölypussit (tämä saattaa liittyä jotenkin tuohon matto-asiaan hmm.) Elämässä sellainen uudistumisvaihde meneillään. Kohta tulee muutaman viikon reissua, tarkoitus sitten palata heinäkuussa tarkemmin Tähän elämään. Joitakin maistiaisia tässäkin on jo koettu, olimme viime perjantaina eräässä paikallisessa, jossa oli ilokseni mm. punkkareita ja miun maailman ihanin ex-pomo. Samana iltana istuimme joen varressa kuunnellen jotakin festivaalimusaa ja nauttien muutaman tölkkijuomatuotteen. Siinä nurmikolla mieleeni tuli koti, vanhat tutut kaupunki-festivaalit, ja kaikki ne ihanan kauheat puolitutut ja ystävät ja puhelut "missä te ootte joo me ollaan tässä rannassa no missäkohtaa tulkaa tänne". Sielä me istuimme kahdestaan, ja mahdollisuus nähdä tuttuja naamoja oli olematon. Tuli ikävä, toisaalta tuli tunne, että eiköhän me täälä pärjätä. Ainakin paremmin kuin edellisessä paikassa.

Nyt edessä on muutama viikko kesän festivaaleja (töissä ja vapaalla 2-1) sekä ihania ihmisiä. Kesä. Ystävät. Elämä. Heihei koti.  (heihei blogi)

viimeviikko oli varsinainen syrjintäviikko. Otto-automaatit eivät suostuneet antamaan minulle rahaa kuin satunnaisesti (joillakin kerroilla sain 20€ seteleitä yhden kerrallaan, useimmiten en), hyvät ystäväni jättivät kutsumatta minut heidän kolmekymppisilleen (tarkoituksella) ja lähettämäni sähköpostit eivät menneet perille eräällä sähköpostilistalla (kuin ehkä satunnaisesti)

Tänään bussista katsoessani maanantaista maailmaa se näytti likaiselta, nuhjuiselta ja uneliaalta. aivankuin olisi syksy eikä kevät.olen ymmärtänyt, että olen vanhempi kuin ennen, ja ikä näyttää tuovan väsymystä. miten sitä silloin muinoin jaksoikaan olla kaupalla kahdeksan tuntia, käydä iltalukiota ja tämän lisäksi kokata, viettää aikaa ystävien kanssa, harrastaa ja vaikka mitä. en muista että olisin tuntenut samanlaista fyysistä väsymystä kuin nyt. minulla on myös ongelmia vaihtaa vapaalle, tuntuu että aivot jylläävät milloin mitäkin asiaa, enkä saa rauhaa (itseltäni) ollenkaan. olen alkanut ymmärtämään miksi niin moni juo muutaman lasin viiniä iltaisin. olen ymmärtänyt, miksi joku ihminen sanoo olevansa liian väsynyt tekemään jotain mikä on hauskaa. ennen en ymmärtänyt sitäkään.
olen täysin voimaton joissakin asioissa, ja esim. asunnon löytämiseen olen jo menettänyt toivoni. olemme huonoja, mahdottomia, emmekä ikinä saa sellaista onnenpotkua että joku kelpuuttaisi meidät vuokralaisiksi. olen tuomittu tylsistymään pienellä paikkakunnalla koko kesän (juuri tulleen tiedon mukaan työtkin loppuvat, joten hurraa vapaa-aika, hurraa olematon elämä, hurraa kesäaamut ja ampiaiset, hurraa nämä asiat joista pystyy nauttimaan kaukana rakkaista ihmisistä, hyvistä piknikeistä, keikoista [okei festareita tulee onneksi olemaan muutama] pitkistä illoista puistossa, terasseista yöjuoksuista, kesäpäivistä, hulinasta ja tuulesta)
okei, en ehkä ole täysin näin negatiivinen (vielä, katsotaanpa sitten kesällä) ei pitäisi kantaa koko maailman murheita taskussaan, ei pitäisi myöskään tuntea niin huonoa omatuntoa asioista (koska se lamaannuttaa). pitäisi, pitäisi, pitäisi.

missä on turva, rauha, rakkaus, hyvä olo, rauhalliset päämäärät, iloiset iltamat ja hyvät keskustelut.jokainen rakentaa oman elämänsä. hetkiä. joista on vain ihan itse vastuussa. mutta välillä näköjään se hiukan turhauttaa.minua ärsyttää suunnattomasti ihmisten facebook-statukset, joissa ne vain valittavat. ihan kuin sitten olisi kiva lukea blogia jossa joku vain valittaa. huoh.

mulla on onneksi takataskussa jatkoa tuolle rakkauslöpinälle, joka tosin nyt kun sitä mietin vaikuttaa ihan tämän kirjoituksen peilikuvalta. no hei, miepä odotan tulevaa viikonloppua, silloin on luvassa poistuminen täältä. ihanaa. juhlaa, ystäviä, reissua, vähän ehkä seikkailua.

ollaanpas sitä nyt oravanpyörässä. kesä saavu jo!

löysin taas yhden meemin. mutta jostakin oppineena pistän sen kaiken tähän yhdellä kertaa. olkoon minulla vain yksi ikuisuusprojekti! (tuo day 1-30)

Day One: Ten things you want to say to ten different people right now.
Day Two: Nine things about yourself.
Day Three: Eight ways to win your heart.
Day Four: Seven things that cross your mind a lot.
Day Five: Six things you wish you’d never done.
Day Six: Five people who mean a lot (in no order whatsoever)
Day Seven: Four turn offs.
Day Eight: Three turn ons.
Day Nine: Two smileys that describe your life right now.
Day Ten: One confession

Ten things you want to say to ten different people right now.

1.
olen pahoillani, jos loukkasin sinua sanomalla etten tunne sinua. tarkoitin kai vain, että haluaisin tuntea sinut paremmin. olen miettinyt viimepäivinä paljon sinua, ja sitä mitä viimeksi tapahtui. se hämmensi, ja hämmentää edelleenkin. onhan se jännittävä ajatus, miksei sitä koskaan huomannut tai tullut tehtyä asialle jotain..ja kyllä, minua harmittaa miten viimekertainen päättyi (vaikka se olikin ehkä vain hyvä asia). olisin halunnut jutella kanssasi enemmän, ihan myös vain yleisesti (koska tuntuu että siihen tuntemiseen on vielä matkaa) mutta myös selvittääkseni miksi toimit miten ymmärsin. toivon, että sinulla olisi rohkeutta seistä niin sanojesi kuin tekojasi takana, ja olla kaikille rehellinen. en myöskään halua olla hankaluuksiksi enkä mukana missään mikä ei ole rehellistä toimintaa. toivon, että tämä välikohtaus ei vaikuta väleihimme negatiivisesti. 
olet mielenkiintoinen, pidän sinusta, ja haluan olla yhteyksissä jatkossakin.

2 .
olet maailman mahtavin tyyppi! mene ja hurmaa ne niillä ennakkotehtävillä, uskon että pystyt siihen. ja tiedän, että voin luottaa siihen, että pysyt pystyssä tapahtuipa mitä. jos homma menee myttyyn, lähde sinne intiaan (tai sit sä keksit taas jotain muuta hyvää, sellainen sä vain olet, lynette-bitch -ideakaan ei muuten ollut huono, ehkä siis jonakin päivänä! :) 
olet aikaansaava, osaava, taitava, empaattinen ja paras parasystävä mitä minulla on koskaan ollut. olet mahtava tyttö, ja parasta on että  jaksat aina tavoitella uutta, pelastaa maailmaa ja välittää muista ihmisistä. tykkään susta niin!

3 .
sinä roisto! ole mies ja alahan tehdä joitakin päätöksiä. kuinka monta takarajaa meinasit vielä asettaa? mieti, haluatko oikeasti olla  tuolainen ihminen mikä olet? ymmärrän, että ei ole helppoa elää avioliitossa ja tuntea vetoa/kiintymystä/rakkautta myös työtoveria kohtaan. minä oikeasti ymmärrän. enkä tiedä tarkkaa tilannetta, missä mennään nyt. mitä tapahtui/tapahtuu terapiassa, mitä edistystä on ylipäätänsä tapahtunut?(onko sitä?) sen tiedän, että olen vuosikaudet seurannut tätä sivusta. toki jokainen tekee omat päätöksensä, joku on malillisempi tai tyytyy johonkin mihin joku muu ei. minä en vain siedä sitä, että yhtäkään ihmistä huijataan, petetään, tai että jotain salaillaan tai valehdellaan. koirat, huono elämäntilanne, asunto, suku..kyllähän niitä syitä löytyy vaikka maailman tappiin, jos ei halua ottaa teoistaan vastuuta. puhu suusi puhtaaksi ja ryhdistäydy! 

4 .
sinä roisto kakkonen. annahan olla viimenen kerta, että menet tekemään jotain noin typerää. olet varmasti läksysi oppinut, haluan luottaa siihen. ja jos sinulle on annettu anteeksi, kunnioitan sitä. mielestäni jokainen valitsee omat taistelunsa, eikä suhteen ulkopuolisten pidä kantaa vihaa sisällään jostain mikä ei varsinaisesti vain ole meidän asia. mutta en koskaan voi hyväksyä sitä, mitä teit lähimmäiselleni. kitos naistenpäivän toivotuksesta, se oli ainut tekstiviesti jonka sain miespuoliselta henkilöltä. pojot siis siitä :) ps. muuten oot tosi jees, mutta välillä vähän äkkipikainen. relaa ja anna muillekin mahdollisuus relata.

5 .
rakastan sinua. uskon, että olemme loppupeleissä toisillemme hyväksi. nautitaan ja tuetaan, kyllä me onnistutaan.

6 .
olet ihana tyttö, haluaisin tuntea sinut paremmin. harmi että vaikka nykyään näkemiseen on paljon paremmat mahdollisuudet kuin ennen, on tullut tavattua niin harvoin. ehkä muuton jälkeen? sinä rahoitat minua, ja luot toivoa siitä että ihminen voi olla samaan aikaan lempeä ja vahva. 

7 .
mitä tapahtui? mihin hävisit? olen vilpittömästi iloinen puolestasi, että olet löytänyt rakkauden. valitettavasti sillä on ollut varjopuolia, asioita jotka vaikuttavat siihen millainen olet. miten huomioit ystäväsi? ymmärrän kyllä, että ihminen muuttuu (enkä kaipaakkaan niitä mukkelis-känni-pyllähdyksiä) vaan kaipaan sitä ystävää, joka iltaa istuttaessa huomioi muut, puhui, keskusteli, jutteli, välitti siitä mitä ympärillä tapahtuu. mihin se ihminen on haudattu? milloin se tulee takaisin? vai onko tämä nyt se suuntaa, mihin elämä meidät vie?

8 .
ajattelen sinua usein. kuitenkin välillä tuntuu, että olen kovin etäällä sinusta, enkä saa enää otetta. se saattaa myös olla sinun tietoinen valintasi, ja haluan kunnioittaa sitä. tiedät kuitenkin, että tunnen sinuun syvää kiintymystä. on ollut ilo huomata, seurata, kuinka olet löytänyt sen oman juttusi. varo ettet polta itseäsi loppuun. ja onneksi sinussa asuu se pieni hedonisti, joka osaa rentoutua. tiedän ainakin, että niinkauan kun sinulta löytyy se xboxi ja sotapelejä, osaat myös nollata <3 olen ylpeä tunteasseni sinut. 

9 .
 en koskaan rakastanut sinua. olin varmasti enemmänkin rakastunut ajatukseen rakkaudesta. minulla on kuitenkin monta hyvää muistoa sinusta, ja pidän sinusta ihmisenä. toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi, ja luulen että olet löytänyt nyt sen mitä tarvitsitkin. olit minulle hyvä -ja 
olit minulle erittäin paha, niinkuin myös minä sinulle. etsin sinusta turvaa, ja sinä etsit jotain muuta kuin minua.  vilpittömästi toivon kuitenkin sinulle paljon onnea ja menestystä! 


10.
tämä on sellaiselle kolmikolle. kahdelle ekalle niistä: kiitos ja anteeksi kaikesta! olette seuranneet minun toilailuja ja hölmöilyjä ikuisuuden, anteeksi jos olen joskus tuntunut raskaalta tai mahdottomalta. olette maailman tärkein asia minulle. kiitos siitä, kiitos teistä, olette antaneet minulle turvaa ja rakkautta, tunteen siitä että minulle on paikka johon kuulun. kiitos ymmärryksestä, siitä että minun pitää käydä omat polkuni. kiitos tilasta ja avusta, kiitos rahasta ja taloudellisista avustuksista. kiitos siitä, että suhtaudutte edelleen ihmisiin ihmisinä, välitätte ja luotte ympärillänne oleviin ihmisiin sellaisen yhteyden. olette maailman parhaat! ja sille kolmannelle, tärkeälle, se mitä kirjoitin sinun 18-vuotis syntymäpäiväkorttiinkin (silloin joskus)

"Tiedän kyllä että undulaatit tapaavat
miestenvessoissa turpiinsa saada
Mutta vielä pikkuveli lukee aamulla
sängyssä mun kanssa sängyssä mun kanssa sarjakuvia

Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna, älä koskaan miehisty
En meidän taloon lisää aikuisia halua."


huh olipa paljon kerrottavaa, ja hyvin terapeuttista kirjottaa. nyt joku miettii "sinun pitäisi kertoa nuo heille suoraan" ajattelen kuitenkin vähän niin, etteivät jotkut asiat vain kuulu minulle. mutta positiivisia asioita olisi hyvä sanoa enemmän. kannustaa ja antaa ehkä rakentavaa palautetta. olen tietoisesti yrittänyt antaa ihmisille positiivista palautetta. se on tosin hiukan hankalaa ilman ettei vaikuta a) kaikkitietävältä tai b) flirttailevalta. tärkeät ihmiset tietävät olevansa tärkeitä, 
mutta niin, ei se ole syy olla sanomatta sitä.!

Day Two: Nine things about yourself.
huoh, tuntuu että olen tääläkin kertonut jo useaan kertaan kaiken. tässä nyt näönvuoksi:

- olen ujo
- olen spekuloija
- en syö purkkaa
- käytän samaa hajuvettä kuin isosiskoni
- olen mm. purrut poikaystävääni unissani
- olin 15 kun muutin kotoa pois
- en osaa viheltää tai napsuttaa sormia
- lapsena löysin hevosenkengän niin, että kompastuin siihen
- minulla on lempinimi, joka on ehkä ihan aavistuksen omituinen. myös lempinimestäni on väännetty lempinimiä. pidän siitä kovasti, tosin tapaamani miehet useinkaan eivät halua kutsua minua tällä nimellä. se myös aiheuttaa hauskoja käytännöntilanteita, koska osa ihmisistä kutsuu minua oikealla nimellä, osa lempinimellä (tai siitä johdetuilla nimillä) myös parhaalla ystävälläni on outo (lempi)nimi, ja joskus se aiheutti sekaannuksia muille ihmisille "siis kuka oli mikä hä?"


Day Three: Eight ways to win your heart. 
- kuuntele, kysy, vaikuta aidosti kiinnostuneelta (jos et ole, älä anna sitä vaikutelmaa)
- ole rohkea, älä päällekäyvä. kuitenkin pysyttele omilla mukavuusalueillasi.
- ole lempeän rehellinen minulle. silloinkin kun luulet, etten halua kuulla sitä
- jaa ajatuksiasi, anna minun nähdä Sinut
- älä yritä liikaa, mutta anna minun nähdä kiinnostuksesi
- ole huomaavainen. pidän kilteistä ihmisistä.
- tee oloni turvalliseksi, älä kuitenkaan vähättele minua
- ole innokas, kokeileva, utelias ja avoin. ole valmis tekemään päätöksiä.

Day Four: Seven things that cross your mind a lot.
aika laajoja asioita, eikä edes missään järjestyksessä

- tietyt pojat -maailmanparantaminen ja järjestöjutut -tasa-arvo -ruoka ja ruuanlaitto -raha -minä itse - (muut ihmiset eli) ystävät -


Day Five: Six things you wish you’d never done.
ensimmäinen ajatus oli, etten kadu mitään. tosin kun alkaa pohtimaan, löytyypä niitäkin mitä olisi alunperinkin voinut vain jättää tekemättä

- aloittanut tupakanpolttoa
- aloittanut torkuttamaan aamulla herätyskelloa
- aloittanut juomaan kahvia
- värjännyt hiuksiani mustaksi
- lopettanut tärkeitä asioita kesken (oli se sitten koulu, työ parisuhde tjms)
- satuttanut ihmisiä tahallani

 Day Six: Five people who mean a lot (in no order whatsoever)
poikaystävä, paras ystävä, siskot, levykaupan setä

 Day Seven: Four turn offs. 
- röyhkeys, ylimielisyys
- huono hygienia
- valehteleminen
- komenteleminen ja pomottelu

Day Eight: Three turn ons. 
kiva tukka, suuri sydän ja intohimoinen sielu

Day Nine: Two smileys that describe your life right now.
aha. no oon aika huono käyttämään mitään muita hymiöitä kun perusjuttuja.
miten saadaan aikaseksi rauhaa ja rakkautta?
:*
d(^_^)b (<- toi kuuntelee musaa, koska sillä on kämpän stereot ihan vaan omassa käytössään, kiitos hiihtoloman :)


Day Ten: One confession
minun on vaikea sanoa ei (ja sitten olen usein siksi pulassa)

Day 05 – Your definition of love, in great detail (part 1)

olen epäsäännöllisen epäsäännöllisemmin pyöritellyt koko kysymystä päässäni. mitä rakkaus on?
kuinka itse sen miellän, ja mitä luulen muiden siitä ajattelevan. olenko täysin hakoteillä? luulenko asioiden olevan jotakin vain, koska haluan niiden olevan niin?  
asiasta tulee myös suhteellisen paljon puhuttua muiden ihmisten kanssa. keskustelut eroavat, mutta niissä on myös samanlaisia pääpiirteitä riippumatta siitä ihmisestä. samat tarkentavat kysymykset.  

toisinaan tuntuu, että jatkuva selittely on kuluttavaa. vaikka haluaisin puhua teoriasta, ajatuksesta, niistä teemoista joiden nään olevan näiden toimintamallien(i) takana, moni on, ihan ymmärrettävistä syistä, kiinnostunut eritoten käytännön asioista. ai millaista teillä sitten on? eikö ole paha mieli? ettekö te riitele ollenkaan? kyllä tässä nyt jotakuta huijataan! 
joskus olen jopa joutunut korostamaan, että tämänhetkisessä parisuhteessa tämä koko "järjestely" on ollut alunperin minun ideani! tilanne ei siis ole niin, että minut, pieni tyttörukka, on "kiristetty" saamaan parisuhde esim. sitoutumiskammoisen ytm:n kanssa, koska muuten en voisi olla hänen kanssaan. vallitsee sellainen luulo, että minut on jotenkin aivopesty tähän, ja jos minulla olisi mahdollisuus valita oikeasti ottaisin monogaamisen suhteen (mutta kun minä hölmö en sitä saa). onpa minulle jopa sanottu sellaista kuin "ansaitset paljon parempaa" *
tosin jos keskustelu on tarpeeksi pitkä ja pääsen tarpeeksi syvälle keskustelussa, tulee usein ihmisille kyllä selväksi ettei minua ole huijattu "sä olet ajatellut tätä todella paljon" tosin kerran eräs ystäväni tokaisi "sä kuullostat ihan siltä, kuin olisit jossain lahkossa!" (se oli kyllä silloin, kun olin juuri löytänyt koko polyamoria-käsitteen, ja myönnän, saatoin olla tuolloin hiukan fanaattinen :)

välillä tuntuu hölmöltä myös ns. palautella ihmisiä maanpinnalle. vaikka rakkaus on ihana asia, ja se mielletään ylipositiiviseksi, jopa kaikenvoipaiseksi asiaksi jolla on supervoimia, se on välilä hiukan raastavaa. tällöin tuntuu hiukan ilonpilaajalta, ("hei ei elämä ole aina täydellistä ja helppoa "). vaikka jokainen kyllä yleensä tietää sen, ettei kaikki nyt vain mene yleensä niinkuin elokuvissa**. "koska jotakuta sattuu kuitenkin", joskus ainakin. ei se tosin ole mielestäni mikään syy myöskään olla pyrkimättä parempaan. usein polyamoriasta keskusteltaessa pitää olla valmis muistuttamaan siitä, että (minun käsitykseni mukaan mitkään) ihmissuhteet eivät ole helppoja. suurinpiirtein jokainen ihmissuhde on uniikki, koska ei ole toista samanlaista ihmistä. joku käyttäytyy näin, joku aivan toisin. myöskin ajatukset ja toimintatavat voivat muuttua. 
jopa tunteet (oi kauheaa) tuntuu, että on kaksi vaihtoehtoa:
joko olemme (me, siis polyamoristit tai muut ihmissuhdeanarkistit, oikeastaan melkein kaikki jotka eivät mahdu monogaamiseen parisuhde-rakkaus-stereotypiaan) yli-ihmisiä, normaalien asioiden yläpuolella ja vain kellimme täydellisyydessä. tai sitten olemme vinoutuneita, "toi ei tuu toimiin kauaa" ei se vaan voi toimia pidemmän päälle, taidatte olla hiukan sekopäisiä tai kajahtaneita, hetkellisessä kriisissä, mutta kyllä te sitten palaudutte takaisin "ruotuun", ennemmin tai myöhemmin.

sattumalta, johon en nyt halua paneutua sen tarkemmin, luin tässä taannoin jotakin perinteistä naisten lehteä, ja siinä oli haastattelu naisesta, joka oli "löytänyt itsensä" ja huomannut rakastuneensa toiseen naiseen vuosien avioliiton jälkeen. tässä kriisiprosessissa ko. haastateltu oli käynyt ristiriitaisia tunteita läpi, toisaalta kun hän halusi säilyttää nykyisen perheensä, aviomiehensä, mutta kuitenkin koki rakastavansa myös tätä uutta naista. jutussa oli lause, jota en sanasta sanaan muista, mutta joka meni jotenkin näin: "yritin epätoivoisesti säilyttää avioliittoni, ja siinä vaiheessa kun huomasin selittäväni aviomiehelleni ajatusta polyamoriasta, jossa kaikki saavat rakastaa kaikkia eikä kenellekkään tule paha mieli, huomasi hänkin ettei kaikki ole minulla ihan kotona"

..niin eihän siinä ole kaikki ihan kotona, jos huomaa välittävänsä kahdesta ihmisestä. erityisen hulluahan se on sitten, jos jopa haluaisi olla näiden kahden ihmisen kanssa. pöyristyttävää! kyllä ihmisen pitää tietää mitä haluaa, pysyä siinä ja näin ollen haudata muut tunteensa siihen sivuun. ( ja niin, onhan parempi salata omat tunteensa ja käyttäytyminen, koska sille toiselle voi tulla paha mieli kun käy ilmi että sinäkin olet vain ihminen!)

yleensä jos pamautan, että mielestäni ihminen voi rakastaa useampaa ihmistä samaan aikaan, aiheuttaa ehkä pienen pöyristyksen, mutta suurinpiirtein hiukan hyväksyvää mutinaa. moni on kokenut esim. ihastuksen tunteita parisuhteen ulkopuolelle. jollakulla saattaa olla jopa kokemuksia pettämisestä, ehkä jopa omakohtaisia kokemuksia siitä "ristiriidasta" jolloin on pitänyt tehdä valintoja. 
jotkut haluavat säilyttää primäärisuhteensa, mutteivat uskalla puhua omista haluistaan, ja näinollen pettävät. osa jää kiinni, osa ei koskaan. toiset harrastavat putkiseurustelua, vaihdetaan aina lennosta uuteen. toiset eivät sitoudu ollenkaan, koska eivät välttämättä ymmärrä monogaamista parisuhdetta, siis sitä että siitä yhdestä ihmisestä on "saatava" se kaikki, mitä rakkaudelta voi saada. ymmärrettävästi tämä aiheuttaa joskus myös "rimakauhua", sitoutumiskammoa. minusta se on täysin ymmärrettävä asia. aika hullulta ajatukselta se vain tuntuu, että olisi joku jonka kanssa pitäisi olla hautaan saakka. se ei tosin ole mielestäni täysin teoriassa mahdotonta, mutta hyvin jotenkin epärealistiselta se kuitenkin tuntuu. en siis itse nää, että monogaaminen 
suhde olisi aina, joka tilanteessa tuomittu epäonnistumaan (unohdetaan avioerotilastot, ne pettämiset, valehtelut, etääntymiset, seksinpuute, "perkele akka on kauhee mutta minähän en ero" ja kaikki muuu parisuhteiden perus-negatiivinen sivuoire-höttö :) uskon kyllä, että kahden ihmisen parisuhteella, jossa omistaudutaan siis vain toisille, on myös mahdollisuuksia onnistua. ainakin teoriassa. joillakin ihmisillä. mutta ei ainakaan minulla, ei etenkään nyt. mutta se on mahdollista, varmasti, enkä halua tuomita tai arvostella niitä ihmisiä jotka kokevat tämän olevan se "heidän" vaihtoehtonsa. onnea heille. se ei vain ole minun valintani, kuten joku ehkä ajattelee minun ajatuksistani.

osa kaksi aiheesta tulossa.

(jos muuten nyt heräsi jokin kysymys, saa kyllä kysyä jättämällä kommentin. )

*tuli muuten sellaiselta tytöltä, joka seuraavana päivänä harrasti poikaystäväni kanssa sponttaania seksiä
** kattelkaapa joskus esim. elokuvien tai tv-sarjojen parisuhdekiemuroita, niissä usein näkee kolmiodraamoja, pettämisiä, mielentuskaa siitä ettei osaa päättää mitä haluaa ja ristiriitaisia tunteita useita ihmisiä kohtaan tai jotain muuta sellaista, mitä rakkauskiemuroissa nyt yleensäkkin kohdataan. alkuun minusta se oli jotenkin huvittavaa, "voi kunpa he vain tajuaisivat keskustella ajatuksistaan, he voisivat löytää tilanteen joka sopii kaikille" jne. valitettavan usein tosin nämä päättyvät aina enemmän tai vähemmän  siihen, että se ihminen "pääsee jotenkin ruotuun" tajuaa luopua toisesta, lopettaa valehtelun, esli ts. parantuu ja palaa takaisin "the one and the only" 
-suhteeseen. ja pelkkää draamaahan se on, se on vain hauska huomata kuinka paljon se meidän mielestämme vain on "normaalia" :)

viimeaikoina.

kävin kotona. leikin junnu-urheilun suurinta ystävää ja olin kisoissa apuna. näin ystäviä myös entisen kantabaarin pyöreän pöydän ääressä. viikonloppu oli ihana, joka tosin sisälsikin hiukan pettymyksiä. elämä menee eteenpäin. välillä se aiheuttaa ihmetystä, miten se kohtelee muita ihmisiä. taas tälläistä yleistäpätevää analysointiläpinää, josta kukaan muu ei saa selvää kuin minä. no eteenpäin.

olen hankkinut harrastuksia, palannut periaatteessa vanhaan. olen innoissani. nyt puuttuu enää se asunto, niin saisi arkea jotenkin aavistuksen helpommaksi. vaikka olenkin joissakin asioissa niin hukassa, etten tiedä mitä voisinkaan enään tehdä. tuntuu hölmöltä, vaikka joitakin asioita ei voikaan hallita, haluaisin että voisin tehdä itsekin jotain muutakin kun vain sen päätöksen, että lähden pois. hirveä ikävä kotiin (koti tarkoittaa välillä niitä rakkaita ihmisiä, jota eivät ole täälä. ja välillä koti on täälä missä minä olen. ottakaa siitä nyt sitten selvää, pyydän)

olen usein miettinyt, mitä järkeä elämässä on, jos iltaisin on niin väsynyt ettei jaksa tehdä mitään. mä en sitten tiedä, kuinka se eroaa siitä, ettei jaksa tehdä ollenkaan mitään. vaikka onhan se hiukan hölmöä, jos kokoajan sinnittelee jonkin tulevaisuudessa tapahtuvan ajatuksen voimalla: ilta, viikonloppu, loma, kesä. jokin muu kuin tämä arki, mihin hukkuu kaikki tämä aika. elämä. jokaiselle kuuluisi rakkautta, iloa, nautintoa, ja hyviä hetkiä. kuka ne sitten sinulle antaa, jos et sinä itse? en tiedä, mutta nyt aijon keittää lisää kahvia.

muistolaatikon* tonkiminen aiheuttaa usein jos jonkinlaisia muistoja. tänään löysin postikortin, jonka eräs poika oli lähettänyt minulle islannista. jäin miettimään sitä aikaa, joka tuntuu nyt jo niin kovin kaukaiselta. heräsi jopa ehkä aavistuksen ikävä tätä ko. henkilöä kohtaan. missähän se nykyään menee? tai lähinnä kuinkahan sillä menee..näimme edellisen kerran muistaakseni viime kesänä, mutta silloin ei paljoa taidettu kuulumisia vaihtaa. sinäänsä harmi. nyt muistellessani sitä aikaa, kun olimme enemmän tekemisissä, muistan kuinka inspiroiva tämä ihminen oli. tuskin sitä silloin ihan tiedostin, mutta näin ajan saatossa muistan oppineeni tältä henkilöltä paljon. sarjassamme niitä ihmisiä, joiden seura tuntuu tekevän paljon rohkeammaksi :) 

välillä sitä muistaa ymmärtämään missä on nyt. ja kuinka kauan aikaa on ehtinytkään kulua asioista, jotka tuntuvat samaan aikaan niin tutuilta, mutta niin oudoilta. samaisesta muistolaatikosta kaivoin esille yläasteaikaisen päiväkirjani, jonka totesin olevan minulle kultaakin kalliimpi. sen ajan päiväkirjat tuntuvat niin hellyyttäviltä, silloin mieli oli täynnä uhaa, mutta kuitenkin jonkinlaista intoa. ja aika on kullannut ne sillätavalla sopivasti, ettei niitä tarvitse enää muistella ehkä hiukan häpeillen. joistakin asioista kun tuntuu olevan se sata vuotta. jotkut asiat tuntuvat tapahtuneen eilen.

ja silti olen kuitenkin täälä. puhuin tänään siskon kanssa puhelimessa, joka oli mukavaa. on hyödyllistä omistaa sisko jolle voi soittaa neljänsadan kilometrin päähän, ja joka opastaa sinut korttelin ja kahden kulman takana olevaan postiin. nerokasta.

en kuitenkaan halua korostaa tätä ruikutusta. muuton jälkeen moni luonnollisesti kyseli, miten täälä elämä on sujunut. on vaikea kertoa asioista tarpeeksi realistisesti kuitenkaan kuullostamatta täysin negatiiviselta :) laiskempana vastaajana vastaisin vain, että elämä on yhtä jännää kuin olin odottanutkin. sitten tosin joutuisin luopumaan lempiasiastani, eli tästä päättömästä analysoinnista.

öh, tunnustan, tämän postauksen sisältö ei nyt ollut mitenkään mahtavimmasta päästä. tämä oli vain tälläinen ajatuksenpurkaus (joka tosin, jos saanen huomauttaa, on kai vuosien saatossa ollut kyllä enemmänkin sääntö eikä poikkeus näissä minun vuodatuksissani) 

*tunnettu myös "roinalaatikko1" ja "roinalaatikko vol2" sekä joskus myös järkevästi nimettynä laatikkona "kirppiskamaa"

Day 04 – What you ate today, in great detail

aamulla

join puolitoista isoa kuppia reilun kaupan reko-merkkistä kahvia (valmistus by moccamaster + py) seassa tilkka maitoa ja 1 ruokopalasokeri per kuppi. ja vettä. ja tilkan puolukkamehua. myöskin valmistin loppuun evääni, eli voitelin ruisleipää 4 siivua, jonka päälle ladoin kermajuustoa. huomatessani leipieni olevan aika köyhät, koska kaikki tuoreet olivat loppu (yleensä on kurkkua tai paprikaa, tai jos olisi eilinen niin silloin oli vielä salaattia)  päädyin ripottelemaan leipien väliin lintu-seostani (muistaakseni auringonkukan- ja kurpitsan siemeniä sekä cashew-pähkinöitä -joka btw ei ollut niin paha ratkaisu kuin mitä olin luullut!) bussissa pistin sitten näistä toisen leivän poskeen (kaksi palaa) sekä aijemmin kuorimani porkkanan (rouskutan aina yhden porkkanan aamussa kanssamatkustajien iloksi:)

päivällä

join kahvilan riistokahvia etc. tässä kohtaa tarkoitukseni oli käydä lounastauolla aikaisemmin valmistamani peruna-linssi-soija-kiusaus-härpäkkeen kimppuun, mutta huomasinkin liian myöhään joidenkin tätien kokoustavan minun (öhöm huom huom.) taukotilassani. aijoin mennä lounaalle hiukan myöhemmin, mutta tuli hässäkkää (tein mm. maailman rumimman paketin ikinä) joten vahingossa lounas jäi taukohuoneen jääkaappiin odottamaan huomista. näin ei kyllä yleensä käy, sen voin sanoa :) lähtiessäni kotiin nappasin jääkaapista mukaani aamulla valmistamani toisen leivän, ja pistelin sen poskeen kotimatkalla bussissa (oon mukava ja huomaavainen kanssamatkustaja oms oms)

illalla

tulin kotiin, keitin kahvia ja tein itselleni ruispaahtoleivästä kaksi paahtamatonta palaa, jonka päälle pistin voin ja juuston lisäksi paprikaa (jonka hain kaupasta, ja joka valitettavasti maistui homeelle yök) katsoin salk..öh siis uutisia ja söin lopuksi kymmenen palaa riisto-fazerin sinistä suklaata (ah taivaallista)

siinä teille yksityiskohtia! en usko, että huijasin (teki mieli huijata ton lounaan raportoinnista, mut sit en kehdannut. valheet tulevat aina ilmi :) aika normi ruokapäivä näin arkena (no okei suklaata en syö ihan joka ilta, ja pyrin syömään jotain oikeaa lounaana)

olen saanut elämästä jossakin määrin kiinni. se on luultavasti tulosta monesta asiasta, joita en tahdo tässä nyt eritellä, mutta lopputulos on se, että mieli on parempi. okei, arki on eritavalla hiukan raskasta, mutta sekin on lienee kai vain tottumuskysymys. sen minkä jaksan, selailen ruokaohjeita ja yritän löytää kesäksi jotakin fiksua. kirjastossa en ole ehtinyt nykyisten päivärutiinien johdosta käymään laisinkaan, ja se hiukan harmittaa. ehkä ensiviikolla sitten. odottelen innoissani, että saan vieraita tännepäin, ja suunnittelen kaikkea mielenkiintoista tekemistä. toki tässä on vielä kuukausi aikaa. kuukausi aikaa siis koluta koko lähikuntien tarjonta läpi :)

tein tosiaan sellaisen epävirallisen uudenvuodenlupauksen itselleni, että opettelen tekemään ruokaa. olen aivan surkea kokki, mutta pientä valoa on jo nähtävissä (hämärästi). soijarouhetta on tullut käytettyä muutenkin kuin makaroonien kyytipoikana, ja leikkuulauta on ahkerasti käytössä. tuntuu, että fiilis on parempi, uskon siihen että sillä on väliä mitä suuhunsa pistää. miehellä on välillä varmaan aika tuskalliset oltavat, se kun joutuu toisinaan syömään niitä miun sörsselyksiä :)

katsellaan nyt, jos jaksan palata tuohon päiväkirjoitukseen. yritän keskittää aikani jotenkin fiksusti (vaikka tiedän että tämä on sellainen kanava, josta jotkut ihmiset odottavat saavansa selville mitä minulle kuuluu) hemmetti, soittakaa tai lähettäkää sähköpostia! tai tulkaa vaikka käymään :)

nyt alkaa joululoma. joten tuskin mitään hirmuista tapahtuu seuraavan kahden viikon aikana. riippuu fiiliksestä ja onko nettiä.

tietoisku: homma ei oikein toimi. haluan pois ja haluan aikaa, onneksi sitä onkin jo suunniteltu ja se alkaa aivan kohta. sitten en enää tiedä. eikai sitä turhaan voi taistella, jos siitä ei ole hyötyä. en tiedä. on pettynyt olo, vähän sellainen huijattu. kaipaan paljon ystäviä ja tuttuja, mukavaa seuraa ja kevyttä jutustelua. toisaalta tuntuu, etten osaa sanoa mitään. huoh, mikä mykkyrä, en enää tiedä mitään. milloin riittää? milloin on tarpeeksi? miksi kahvi on aina loppu?

on hyvin surullinen, epätodellinen olo. jopa hiukan voimaton.

Day 03 – Your parents, in great detail

en oikeastaan osaa kertoa isästäni kovinkaan suurta analyysiä. lapsena ystävieni mielestä meidän isä oli pelottava -ja lienee kai ihan syystäkin. ukko ei turhia kommunikoinut, jos jotain sanottavaa oli, se ei yleensä ollut mitään hyvää -eikä silloin kannattanut jäädä kuuntelemaan. luulisin, että isällä on kuitenkin jossain sen pinnan alla hyvä huumorintaju. ehkä isä on ollut nuorempana jopa jonkinlainen vitsimies, tiedä sitä. tosin hiukan kieroitunut se huumorintaju kyllä on, etenkin näin vanhempana olen sen huomannut.
en voi olla muistelematta tilannetta, jolloin makasimme ensimmäisen
poikaystäväni (sanotaan häntä vaikka nyt hannuksi) kanssa minun huoneessa sängyllä. en asunut enää silloin kotona, mutta olin tullut viikonlopuksi kyläilemään  (kuten myös hannu jolla asui sukua

meidän kotikaupungissamme).noniin, makasimme hannun kanssa sängylläni kun isä koputti oveen.
isä vakavana ja möreällä hiukan vaativalla äänellä: " niin sitä vaan että onkos toi sun auto tossa pihassa?"
hannu hypähtää paniikissa sängyltä ja sopertaa että "joo onhan se, pitäisiköhän sitä siirtää?"
isä: "eikun enskerralla laita vaan vähän sivumpaan että mahtuu toinenkin auto pihaan"
hannu: "joo tottakai.."
syvä hiljaisuus, isä seisoo edelleen oven suussa, kunnes:
isä "tää on sitten meidän huusholli...!"
hannu: "...?!"
itse mietin että mitähän hittoa sieltä nyt tulee..?!
isä:"...joten koita kestää!" ja  sulkee oven perässään.

isä on vähän arvoitus minulle.
vasta rippikouluun mennessäni sain kuulla ettei isä kuulu kirkkoon. yhtenä iltana olen kyllä keskustellut isän kanssa jumalan olemassaolosta. silloin isä, humalassa kun oli, avautui minun nyt jo kuolleesta veljestäni. se oli varmaan niitä ainoita keskusteluita, jolloin olen isäni kanssa kunnolla jostakin asiasta keskustellut. noin niinkuin yleisesti, emme olleet kovinkaan usein samaa mieltä toistemme tekemisistä, ja olimmekin usein napit vastakkain.
olisinko ollut 14- vuotias kun värjäsin pitkän tukkani täysin pinkiksi. isä vilkaisi päätäni ja totesi lakonisesti "pidä toi tyyli" otin sen väsytyserävoittona, vaikka se ehkä oli tarkoitettu sarkastiseksi kommentiksi.


äitini taas on maailman parhain tyyppi. muutama vuosi sitten, kun porukat erosi, oli aivankuin äiti olisi herännyt uudestaan eloon.

meidän mama on huippu tyyppi, enkä yhtään ole ihmetellyt mistä olen joitakin ominaisuuksiani perinnyt. äipälle kun soittaa, ei voi olla koskaan varma, mitä ja missäpäin maailmaa se juuri on puuhaamassa jotain. se saattaa olla pystyttelemässä aurauskepukoita jossakin keskellä mehtää,
tai tulossa uintireissulta, kutomolta, hautausmaalta, kaupasta, joltakin ystävältään, miljoonasta eri kerhosta tai mistä lie.
äidin käyttäytyminen saattaa myös nykyään olla mysteeri, ehkä se pelkää etteivät me aikuiset lapset kuitenkaan sulatettaisi sitä, että sillä on uusi elämä ja luonnollisesti se tapaa uusia ihmisiä.
on jopa käynyt niin, että se on tehnyt yllätysreissuja maapallon toiselle puolelle, soittanut tyyliin lentokentältä että ainiin, minä lähdin katsomaan formuloita brasiliaan!

äidillä on aivan erikoinen tapa innostua asioista, ja nauttia tekemisestä. jo pienenä olen kiertänyt äidin kanssa niin kirpputoreja kuin joel hallikaisen konsertteja. tulipa joskus jopa nähtyä itse tom jones!
joten en yhtään ihmettele haluani liftata ja käydä keikoilla, vaikkakin en ehkä joel hallikaisen fan clubin takkia päälleni pistäisikään.
mutsi myös on aina ottanut meidän poikaystäväkokelaat avosylin vastaan, ja se edelleen muistaa entisten poikaystäväni syntymäpäivät, jollei se lähetä tekstareita suoraan heille, niin jotenkin se varmistaa, että onnittelut menevät perille. kun muutama vuosi sitten exäni osallistui erääseen merkittävään "musiikkikilpailuun", mutsi seurasi tarkasti eksän suoritusta, muisti tekstiviestiäänestää ja kannustaa (ja ties vaikka olisi pestannu myös muutaman kutomon mummon ja muun porukan myös äänestämään :)
äidillä on myös aivan käsittämätön ajatuksenjuoksu, toisinaan sen selityksissä on jopa vaikea pysyä mukana, se kun ajattelee ääneen ja jotenkin ihan käsittämättömällä tavalla. toisaalta, tunnistan sen tavan ajatella myös itsessäni :)
nuorena meidän mutsi oli ihan huippu, se kuskasi meitä ryyppäämään vaikka varmasti tasan tarkkaan tiesi mitä sielä kassissa muka ei kilissyt.
eikä se koskaan paasannut liikaa, äiti luotti muhun että olen fiksu, näille keikoillekin mennessä se vain aina vannoitti ettei "kenenkään vieraan pullosta saa sitten juoda" mulla on edelleen huono omatunto, kuinka joskus huijasin meidän äitiä saadakseni tupakkaa. todennäköisesti äiti tiesi senkin, kärysin niistä hommista niin useasti :)

meidän mama on aivan huippu ihminen, se tekee paljon, mutta muistaa pitää huolta myös lähimmäisistä. sitä on nykyään niin ilo tavata, kun huomaa kuinka sen elämä on tällä hetkellä niin kovin mielekkäämpää kuin ennen.
ja välillä sen tempauksia kuunnellessa ei voi kun nauraa. se kaahaa sillä pikkukotterollaan sellaista vauhtia teillä, että välillä ihan hirvittää. viime perhereissulla meinasin aamutuimassa kiskasta krapulajuomani väärään kurkkuun, kun äiti aloitti kertomalla käyneensä lähellä sijaitsevassa pornokaupassa (ja kehoitti meitä muitakin menemään sinne!) viimekesänä olimme pienten serkkujemme kanssa linnanmäellä. äiti kävi monta kertaa putkeen jossakin härvelissä, missä minulle itselleni riitti yksi kerta. vanhempi kakaroista tokaisikin minulle "empä olisi arvannut että teidän äitillä on kovempi pää kuin sulla" johon olin tietysti täysin samaa mieltä. kuka muu kuusikymppinen mamma menee kieputtimessa kolme kertaa peräkkäin?!
meidän äippä <3 äitillä on aina vauhti ja touhu päällä, enkä millään vaihtaisi sitä kehenkään muuhun.
meidän äiti vain on niin persoona, ettei siitä voi olla pitämättä.

Day 02 – Your first love, in great detail
jatketaanpa tehtävien valittamisen vaikeudella..
tämä on aivan kaamea tehtävä.
mikä on se, ensirakkaus?

se tarhassa ollut ensimmäinen kuranaamainen ihastus? * ensimmäinen oikea poikaystävä? riipaiseva kaukoihastus? vai ensimmäinen joka jaksoi kiinnostaa vielä puolen vuoden jälkeenkin? eka josta ei olisi halunnut päästää irti? vai ensimmäinen jonka kanssa ymmärsi mitä rakkaus on?

monen poikaystävän kanssa minulla on käynyt niin, ettei se "juttu" ole loppunut mitenkään kertaheitolla, vaikka virallinen loppu sille ollaankin lyöty.
ollaan soudettu ja huovattu, ei tiietty eikä otettu selkoa edes omista
tunteista tai tarpeista. ekojen poikaystävien kanssa se seurustelu oli sellaista opettelua, vaikkakin en koskaan kokenut näitä tälläisiä koulu-aikaisia viikon mittaisia "olemisia". olisi helppoa todeta, että ensimmäiset poikaystäväni olivat todellisia sekopäitä, huume- ja mielenterveysongelmaisia joilla oli vinksahtanut tapa käsitellä ihmissuhteita. se ei kuitenkaan olisi reilua, kun en itsekkään ole ollut mikään pyhimys, ja homman täysin ymmärtävä.

rakkaus itsessään on minulle täysin avautunut vasta viime vuosina, mitä se on, ja mitä se sisältää. muistaakseni täälä tulee kohta, jossa pitää ruotia rakkautta enempi. sitten päästän taas sisäisen polyamoristini laulamaan, niin että taas lähipiiriä ihan hirvistyttää :)

kuva

*en kyllä ole ollut missään tarhassa, ehkä vuoden päiväkodissa, ja joskus ekaluokalla kävin jotakin iltapäiväkerhoa koulun jälkeen että se siitä "rakkaus-elämästä-ennen-koulua"

Day 01 – Introduce yourself

tämä on ehdottomasti vaikein. esitellä nyt itsensä. luulen, että suurin osa lukijoista tietää minusta jo jotain... joten onkin kovin vaikeaa tiivistää itseään pakettiin.
no tossahan tulikin jo ensimmäinen asia, olen huono tiivistämään, tykkään ehkä vähän rönsyillä asiassa kuin asiassa :)
olen 25-vuotias.
sitten..no, vihaan kenkiä ja sukkia, paitsi villasukkia, jotka ovat melkein kasvaneet minuun kiinni. poikaystäväni mielestä olen herkkä, itse pidän itseäni täysin realistina. totuus lienee löytyy jostain välimaastosta, niin tässä kuin muissakin asioissa. sorrun ylianalysointiin ja jossitteluun, enkä usko asioissa olevan koskaan vain "kahta puolta". olen varauksellinen, tarkkaileva, asioita yrittävä, enkä omista oikeastaan ollenkaan "kilpailuhenkeä" (ottaen lukuun sitä satunnaista riemua, jota joskus saatan kokea yatzy-pelissä).
innostun asioista helposti, ja olenkin enemmän suunnittelija ja asioiden aloittaja kuin niiden loppuunviejä. hukkaan usein silmälasini, joita käytän harvoin :) yritän nauttia pienistä asioista, ja tähdätä varmasti johonkin mikä on järkevää.

jonkun mielestä olen kai ajelehtija, saamaton tai naiivi.
mielestäni olen päämäärätietoinen, mukavuudenhaluinen ja kiltti.
tunnen usein asioissa jakautuneisuutta, olen tälläinen ja olen tälläisen vastakohta. olen niitä kumpaakin, en vain jostain niiden välistä.

muutin juuri pienelle paikkakunnalle itä-suomeen, josta en tunne ketään eikä täälä paljoa olekkaan mitään. paitsi poikaystävä joka kuluttaa päivänsä koulussa. opiskelen avoimessa amk:ssa opintoja joita toivon hyödyntäväni tulevaisuudessa. päätös muuttamisesta tänne oli suhteellisen helppo, en näe että allekirjoitin itselleni elinkautista luuserisopimusta. ajattelen tämän olevan väliaikaista. (usein ihmiset odottavat aina sellaisia pitäviä suuria päätöksiä, aivankuin ei asioita saisi tai jopa pitäisi kokeilla? -mistä sitä muuten tietää mikä toimii?) minulla on jonkinlainen pitkän tähtäimen suunnitelma, tämän hetkinen kohta menee "keskity hetkeen ja petaa tulevaisuutta" (tai jotain muuta yhtä mitäänsanomatonta) yritän olla keskittymästä epäolennaisiin asioihin, esim. siihen kuinka en ole enään nuori ja mitä minun ikäiseni "kuuluisi tehdä ja saavuttaa" seuraavan viiden vuoden kuluessa. tai siihen, että olen kaikista muista rakkaista ihmisistä (paitsi py:stä) todella todella kaukana, ja minulla on heitä hirvittävä ikävä. oho. no hei, noista katumisista ja toiveista tulee vielä sitten myöhemmin lisää.

sit vielä kuva. tältä näytäisi lärvini silmät kiinni, hiukan ylhäältä päin kuvattuna, ja jos olisin mustavalkoinen:

siinä  nyt se, mitä tuli mieleen minusta. jos joku kokee, etten kertonut jotain mitä olisi pitänyt, saa toki kysyä kommentoimalla lisää.

minua ahdisteltiin jo, miksi en ole kirjoittanut. ihan hyvästä syystäkin.

nyt seuraa selitystä.

ensinnäkin aloitan mainitsemalla, että päätin avata suoraan vuodatuksen ja antaa ajatuksen virrata lennosta. muistion avaaminen ei auta, ne pätkät jäävät näköjään roikkumaan sinne. keskittyminen on ollut suhteellisen vaikeaa. en tiedä avautuisinko paikallisen kirjaston valikoimasta (se on surkea, paitsi ainiin täähän olikin jo kerrottu juttu), päivittäisistä rutiineistani (ainiin, niitä ei ole), puhuisin säästä (tylsää) vaiko jaarittelisin syvääluotaavaa analyysiä itsestäni, elämästäni, yhteiskunnasta, ikävästä, rakkaudesta, rahasta tai muusta jännittävästä ajatuksesta -siis niistä joita päässäni pyörii, huolimatta siitä etten saakkaan yhtään kunnon ajatusta kunnolla loppuun (nämä olivat niitä muistio-juttuja, jos joku ei tajunnut)

voisinhan läpättää yleisluontoisen yleisvalituksen, miten elämä menee täällä hiljaa mutta varmasti eteenpäin. kuinka joulu tulee ja kuinka se minua joka vuosi ahdistaa. kuinka olen suunnitellut tätä ja tätä, ja tehnyt jotain jänskää.

---

rupesi itseänikin ärsyttämään se, että minulla on muka paljon kirjoitettavaa, mutta jostain käsittämättömästä syystä en saa sitä pihalle. joten pöllin tälläisen asian, jotta saisin itseni lopettamaan tämän valittamisen. en kyllä lupaa kirjoittaa joka päivä, mutta yritän olla vähän aktiivisempi, ja tsempata tässä sisällöntuotannossa. hoh hoh. 

mutta tässä siis runko millä mennään:

Day 01 – Introduce yourself
Day 02 – Your first love, in great detail
Day 03 – Your parents, in great detail
Day 04 – What you ate today, in great detail
Day 05 – Your definition of love, in great detail
Day 06 – Your day, in great detail
Day 07 – Your best friend, in great detail
Day 08 – A moment, in great detail
Day 09 – Your beliefs, in great detal
Day 10 – What you wore today, in great detail
Day 11 – Your siblings, in great detail
Day 12 – What's in your bag, in great detail
Day 13 – This week, in great detail
Day 14 – What you wore today, in great detail
Day 15 – Your dreams, in great detail
Day 16 – Your first kiss, in great detail
Day 17 – Your favorite memory, in great detail
Day 18 – Your favorite birthday, in great detail
Day 19 – Something you regret, in great detail
Day 20 – This month, in great detail
Day 21 – Another moment, in great detail
Day 22 – Something that upsets you, in great detail
Day 23 – Something that makes you feel better, in great detail
Day 24 – Something that makes you cry, in great detail
Day 25 – A first, in great detail
Day 26 – Your fears, in great detail
Day 27 – Your favorite place, in great detail
Day 28 – Something that you miss, in great detai
Day 29 – Your aspirations, in great detail
Day 30 – One last moment, in great detail

joten täälä ollaan. enemmän kuin 400 kilometriä kaukana kaikesta tutusta ja mukavasta. ja totuuden nimissä ei täälä oikein ole mitään!

pieniä sopeutumisvaikeuksia on, a. asumaan pojan kanssa b. asumaan pikkukylässä. selvää on, ettei tälläistä loputtomin jaksa, haluaisin ajatella, että kevään tullessa alkaisimme jo katselemaan uutta kotia tuosta läheltä, vähän isommasta kaupungista. kaipaisin enemmän harrastusmahdollisuuksia (eli jotain fiksua tekemistä, eli vapaaehtoistyötä) ja huippu ihmisiä jonka kanssa käydä tuopilla tai kirppareilla tai vain hengailla. tällä hetkellä pitää tyytyä hengailemaan kotona, ja pikkupikkukirjastossa (jossa on muuten btw aivan tolkuttoman huono arkistointijärjestelmä -tosin oikein hyvä uutuus-hylly!) olen saanut päähäni, että haluan alkaa urheilemaan (joku sielä ruudun takana lienee pyörtyi ja tipahti tuoliltaan) olen kaivannut koiran poismenon jälkeen samoilemaan metsään, mutta totesin sen pian hyvin tylsäksi ilman karvakuonolenkkitoveria. ja koska en suhaa keskustaan muuten kuin muutaman kerran viikossa (senkin vain kauppaan) tuntuu, että yleiskunto siitä todella huonosta on nyt asteella "ei voisi olla huonommin". ja koska olen järkevä ihminen (eikös sen jo kaukaakin huomaa kröhöm) en aijo tavoitella mitään taivaita, vaan minua kiinnostaisi sellainen puoli huvittelu-kunto-uiminen paikallisessa hallissa. tähän suureen urheiluharrastukseen vaan pitää vähän valmistautua, kaikki rääkkäys kun on nykyään enemmän tai vähemmän sitä välineurheilua! joten ostoslistalla (ja nettikauppoja jo jonkunverran surffaineena voin ilmoittaa että tarvitsen) ainakin uimapuku (fiksu, ei mikä tahansa pala rättiä vaan puku joka kestää ja pysyy päällä!) uimalakki (joka vetää sisäänsä hervottoman pääni) sekä tietenkin uimalasit (niiden täytyy toimii, ei muuta kriteeriä). liikuntaharrastukseen liittymällä millään tavalla ostoslistalla on myös talvitakki (vi*uttaa jo valmiiksi tulevat pakkaset)

josta tulikin mieleen tämä meidän koti. koti on ihan kiva. tykkään paljon pohjaratkaisusta, pääsee juoksemaan hippaa ympäri asuntoa jos niin haluaa :) pieniä puutteita on, kuten maailman epäkäytännöllisin parvekkeen ovi. savukkeella käydessä täytyy käyttää harjaa ja teljetä itsensä ulos, jotta ovi pysyy kiinni eikä koko asunto lemua sen jälkeen tuhkakupilta. naapurit ovat myös uskomattoman mölyisiä, en ole koskaan asunut näin "elämää täynnä" olevassa talossa. tottumuskysymys kai lienee tuokin. paljon on vielä kesken, ei oikein ole ne feng shuit ihan kohdallaan, mutta yllättävän hyvin ollaan joitakin asioita ratkaistu. pikaisimmin tarvittaisiin kai oikea työpöytä ja tuoli tietokoneelle (tämänhetkinen ratkaisu on todella todella huono) sekä muutamat verhot. sohva ja uusi sänky olisi kiva, mutta nykyisilläkin nyt jotenkuten pärjää.

nyt netin alettua toimimaan on vähän helpompi hengittää. tuntuu siltä ettei ole täysin jossakin täälä metsässä mökissä yksinään :) kirjoittamisen tarve on ollut suhteellisen kova, tosin en tiedä sitten kuinka huimasti minulla on oikeasti kirjoitettavaa. mutta ainakin ikävä kotiin, niitä kaikkein rakkaimpia ihmisiä kohtaan on kova. olen nähnyt myös unta puolitutuista ihmisistä, mutta eiköhän tässä tilanteessa jonkinlainen eroahdistus ole suht normaalia. odotan kovasti sitä, että pääsen näkemään ja kuulemaan tuttuja ihmisiä. kukapa sitä ei rakkautta kaipaisi.

vielä pari viikkoa, ainakin, hiljaiseloa. mutta ei hätää, olen keksinyt kuinka suollan kaiken tämän ajatusvirran teille, heti kunhan siis netti alkaa toimimaan uudessa kodissa. se on siis vähäksi aikaa vielä moro.